Uunin "kissalukko"

Kissat ja hella on yksi hasardi kombo, mitä en ollut tajunnut etukäteen edes ajatella. Ei nyt sillä, että olisin sen takia kissat jättänyt ottamatta, mutta tajusinpa silti vasta Nutsin tullessa, että normaali kissa hyppii ihan joka paikkaan. Ja laittaa mennessään vahingossa hellan päälle. Ei nyt ehkä kovin todennäköistä mutta mahdollista, ja vaikea kuvitella mitään hirveämpää kuin että tulisit kotiin ja koko torppa eläimineen olisi hiilloksena... mulla ei ole koskaan ollut koiraa joka hyppisi kotona yhtään mihinkään ei-sallituille tasoille, enkä siksi ole joutunut miettimään miten suojata hella eläimiltä. Jos on erillinen keittiö ja sen oven voisi sulkea, se olisi varmaan helpoin ratkaisu, mutta mun keittiö on tupaa eikä mitään mahista poistaa elukoilta pääsyä tänne.

Googlettelin aiheesta, ja ehdottomasti suosituin ratkaisu oli aina ottaa hellan sulake pois päältä kun kissa jää yksin kotiin. No minun sulakkeet on pihalla niin korkealla talon seinällä, etten yllä sinne ilman tikkaita, ja ne on sellaiset vanhat ruuvattavat, ei helpot napsautettavat. Käytän hellaa melko vähän ja jossain vaiheessa oli myös mietinnässä että entä jos sen vaan hävittäisi kokonaan ja ostaisi erikseen pienen keittolevyn. Talvella on sitten leivinuuni uuniruuille. Toinen kissaihmisten ratkaisu oli estää kissan pääsy keittiöön tai käyttää hellalla ns. lapsisuojaa. Ostinkin yhden suojan tori.fistä viidellä eurolla (pk:t oli enemmän), mutta se ei ihan edes sopinut minun uuniin vaikka piti ja vaikutti melko rimpulalta, se olisi tullut kaksipuoleisella teipillä kiinni hellan ylätasoon ja verkkoa paikoillaan pitävät osat olisi koko ajan siinä häiritsemässä ruuanlaittoa. Jännä, että kukaan ei ole vielä ottanut tästä bisnestä. Lapset kasvaa ja hellasuojaa ei montaa vuotta niiden takia ehkä tartte, mutta eläinihmisiltä ongelma ei koskaan poistu.

No koska minun isä on sähköalan ihminen, niin... muutamaa suunnitelmaa, valokuvaa, tilanteen katsomista ja osien hankkimista myöhemmin ei muuta kuin tuumasta toimeen. Työpäivän mitta siinä kyllä meni, mutta nyt on roskiskaapissa hellalle oma virtakytkin. Jos virta ei ole siinä päällä, hellalla ei tapahdu mitään, vaikka kissa kuinka potkisi nappuloita. Kytkimestä ei mene mikään muu laite pimeäksi kuin pelkkä hella. Miten huikeaa!! 😍 Kun tosiaan käytän sitä hellaa niin vähän, niin meininki on pitää virrat pois aina, ja laittaa sitten vaan päälle siksi aikaa kun sitä tarvitsee. Sitten ei tarvitse kissojen yksin jäädessä erikseen muistaa tarkistella mitään hellaa. Kytkimessä on valo joka palaa kun sähköt on päällä, joten kaapin ovea raottamalla asia on kyllä nopea varmistaakin.

Kissatarhan sisältö

Kissatarha saatiin verkotettua ja maalattua. Muistutukseksi ensi kertaa varten: maalaaminen ehdottomasti ennen kuin verkko kiinnitetään, koska verkon läpi maalaaminen on kamalaa vaikka onnistuu. Ostin tätä varten Puuilosta tarjouksessa ollutta talomaalia, 19,90e 2,7L sanko. Niitä meni pari. Maalia kuluu yllättävän paljon. 

Saatuani poran lainaan alkoi sisustus. Ei minulla ole oikein mitään suunnitelmaa sen suhteen, ainoastaan ajatus, että kissat ei vapaalla ilmatilalla tee mitään joten mahdollisimman paljon kaikkea vaan. Ruuveja voi onneksi aina uudelleen irroittaa ja siirtää juttuja, jos parempi idea tulee. Ruuveja kävin ostamassa lisää, kun 40mm osoittautui monessa kohdassa liian pitkäksi. Nyt on sitten myös 30mm. Hyllyt on kulmaraudoilla kiinnitetty ja niitäkin on eri kokoisia. Ne maksaa vähän alle tai yli euron per kappale. Minkäänlaista puutavaraa ei ole ostettu, joten kaikki on vähän eriparista, mutta ei haittaa minua.

Sisustukseen käytin löytyneitä punaisia lautoja, ja ajattelin että pitää ostaa lisää punaista maalia niin saa loputkin sillä maalattua. Ajattelin ensin vetää kaiken valkoisella mutta onhan talokin punavalkoinen, niin miksi ei.

Osoittautui että ovi ei mahdu aukeamaan kokonaan, koska lattian kuormalavat on eri tasossa. Sellaistakaan kukaan ei tajunnut etukäteen ajatella 😂Ovea pitää siis vielä "lyhentää". Saranat on onneksi sellaiset mistä oven voi vaan nostaa pois, niin olen ottanut sen irti aina kun ähellän sisällä, mahtuu paremmin viemään tavaraa.

Kissat on päässeet pariin otteeseen testaamaan tarhaa, vaikka raksa on siis vielä kovasti kesken.

Marjat kypsyy

Amppelitomaatti on ainoa itse ostettu, muut oli valmiina täällä. Sanovat että ekana vuonna ei kannata tehdä suuria muutoksia, niin ollaan sitten vain katseltu.

Todellisia kanaongelmia

Varoitus: sisältää kuvan kuolleesta eläimestä, verta ja kertomuksen kirveen käytöstä

Little did she know kun viimeeksi kirjoittelin meillä olevan kanaongelmia. Pieniä ne ongelmat olivat tähän nähden. Meni pari päivää ja valkea kana oli tosi kummallinen, perjantaina aamulla se ei tullut syömään vaan seisoskeli vaan kauempana. Töistä kotiin tultuani se oli edelleen yhtä outo eikä ollut muninutkaan päivän aikana, se on siis ainoa joka toistaiseksi muni. Katsoin että sillä oli takapuoli vähän sottainen löysästä paskasta. Yritin tarjota kaikkea ihan sen lähelle, mutta se vaan seisoi eikä ollut kiinnostunut mistään syömisistä, tuskin oli juonutkaan. Lauantaina aamulla se ei sitten oikein ottanut enää jaloilleenkaan ja pyydystin sen erilleen häkkiin. Siitä se kyllä hetkeksi piristyi mikä vaikutti hyvältä merkiltä, eli pakeni mua pontevasti tarhassa, mutta kädessä sitten ei enää jaksanut rimpuilla vaan möllötti vaan. Silloin kun ostin ne ja hain niitä, ne tappeli kiinni ottaessa ihan kunnolla vastaan, ja siihen nähden tämä siis oli kuitenkin todella vaisu esitys.

Konsultoin kaikkia kanatuttuja, luin kanaryhmiä, etsin googlella ja hetken harkitsin että soitan eläinlääkäriin, mutta en minä sitä mihinkään aikoisi viedä hoitoon ja ainakin jyrsijäkokemuksella siinä vaiheessa kun nämä saaliseläimet on tässä kunnossa, mitään ei ole enää tehtävissä. Yritin kuitenkin pakkojuottaa sitä, syötin sille väkisin hunajaa, annoin öljyä jos sillä on kuputukos ja kylvetin sitä jos sillä on munajumi. Se ei tänäänkään missään välissä muninut. En tuntenut jumissa olevaa munaa missään ja muutenkin se oli päälle päin ihan ehjä ja normaali. Se oli kukon suosikki ja kukko hyysäsi sitä jatkuvasti, mutta ei hyysännyt enää, mikä oli kyllä myös selvä merkki siitä että se on pahasti sairas.

Tämän kirjoitin facebookiin:

Kiitos ja anteeksi, Valkea. 😭

 

Kahdeksan päivää ja mun piti jo tarttua kirveeseen. Jokainen aikuinen ihminen joka eläimen ottaa, tietää että aika on rajallista. Sitä ei vaan halua ajatella. Sen oon jo kauan aikaa tiennyt että mä en vaan osaa ihmisiä, mutta nyt en näemmä osaa pitää yhtä kanaakaan viikkoa hengissä. 

 

Sitä siirtää tunti tunnilta, katsotaan kolmeen jos se siitä tokenee vielä. Sitä pakkojuottaa ja -syöttää, kyselee ympäriinsä, miettii mitä vielä voisi tehdä, toivoo ihmettä. Odotetaan vielä kuuteen. Ehkä sen jo tietää mutta katsotaan vielä sen aikaa että maalaan tämän seinän loppuun tai että sauna lämpenee. Jos se on kovin sotkuista. Jos se vielä siitä. Jos hätiköin. Mitä helvettiä oikein taas ajattelin kun piti nämäkin ottaa? Mikä minä olen päättämään kenenkään elämästä? 

 

Onko sairaampi se jonka mielestä ei tunnu miltään? Se joka kylmäverisesti tappaa vai se joka ei pysty sitä tekemään? Se joka on surullinen vai se josta ei tunnu oikein miltään, vai se joka sitten jälkeen päin sekoaa täysin? 

 

Se laittoi silmät kiinni ja rääkäisi kerran, ja vaikka musta tuntui siltä että ei tunnu miltään niin hetken, yhden lyhyen hetken musta tuntui että tapoin kanan ja oon niin yksin maailmassa kuin yksin voi olla. Mutta ei se mitään Valkea, mä suren sua kyllä kaikkien muidenkin edestä. 💔😭

Niin minusta sitten tuli tappaja. Naapuri kyllä tarjosi että hän voi tulla hoitamaan homman tai henkiseksi tueksi jos haluan, mutta sanoin, että ei mua se ajatus niinkään ahdista ja pakko se on opetella tekemään itse. Eniten pelottaa että hulautan kirveellä omille sormille, kun en ole mikään hyvä tuttava sen kanssa (pitäisi opetella, monesta muustakin syystä). Hän sitten neuvoi, että kalauttaa ensin halolla tajun veks, niin eläin ei rimpuile, ja helpompaa osua kirveellä. Se oli kyllä jo niin väsynyt että eipä se olisi paljoa varmaan rimpuillut muutenkaan.

Verta siitä tuli minun mielestä yllättävän vähän, mutta se mikä oli kamalaa, on se, että se torso ihan oikeasti melko pitkään sätki vaikka pää oli erillään laudalla. Hyi helvetti, se kyllä teki vähän pahaa, ja sitten en voinut olla miettimättä että nyt jos lasken sen jaloista irti niin lähteekö se vielä juoksemaan ja juoksenko mä sitten sen perässä pitkin pihaa niin tuntui kuin olisin jossain kauhuelokuvassa. Eihän sitä nyt oikeasti kestänyt kuin alle puoli minuuttia, mutta kyllä se vaan tuntui tosi hurjalta. Kysyin myös etukäteen tutuilta ja kaikki oli samaa mieltä, että kun kuolinsyy ei ole selvä, ei syöttäisi raatoa koirille. Harkitsin että olisin leikellyt sen auki oppiakseni kanan anatomiasta ja esim. nähdäkseni oliko sillä se muna jossain jumissa, mutta ei mulla ehkä ole niin terävää veistä ja ajattelin että tässä oli jo riittävästi kauhuleffaa ekalle kerralle. En tiedä onko tällainen jonkun mielestä vastenmielistä, iljettävää ja kertakaikkisen pimeää, mutta en oikein tavoita sitä ajatusta. Varsinkaan jos on sellainen ihminen joka kyllä vetää sitä broiskua kunhan se on kivasti marinadissa valmiina. Jos ei itse kestä miettiä ruokansa alkuperää niin ei oo kyllä mitään asiaa kommentoida jos joku toinen olisi kiinnostunut avaamaan sen lemmikkikanansa.

Ja sitten se ikuisuusaihe, sain nimittäin yllättävän monta kommenttia että nostan hattua, itse en olisi kyennyt samaan. Toiset paheksuu että ei voi olla kovin eläinrakas jos tappaa niitä eläimiä. Aika väsynyt kommentti, sekö sitten rakastaa niitä enemmän, joka katsoo kituvaa eläintä? En tarkoita että kaikkien tarttee kyetä lopettamaan, mutta sitten on kyllä oltava nopeasti saatavilla joku joka kykenee. Mun raja menee ehkä siinä, että itse en omia kanojani tule syömään, mutta koiran ruuaksi ne kyllä saa mennä. Eihän mistään saa sen luomumpaa ja paremmin hoidettua lihaa.

yhden oman pihan munavoin kerkesin nauttia

keltuainen oli tosi keltaista

Kiitos ja Anteeksi, Valkea.

Nyt tämä meni sitten vähän hölmöksi tämä mun kanan pito. Ruskeat ei muni ja kukko ei ole kovin kiinnostunut niistä nyttenkään kun sen lemppari on poissa. Toinen ruskea väistää kukkoa. Ehdin nähdä kukon kerran polkevan valkeaa kanaa, ruskeita en kertaakaan edes valkean poistumisen jälkeen. Jos niille antaa jotain ruokaa niin se kyllä tulee ihan itse syömään jolloin ruskeat ei uskalla; ei puhettakaan että se tarjoilisi rouville mitään. No se on vielä niin nuori ja niin on kanatkin, mutta harmittaa, että just se ainoa muniva meni. En tiedä, pitäiskö yrittää jostain etsiä muutama vanhempi rouva lisää.

Kanaongelmia

Note to self: ensi kerralla kun oot kanakaupoilla, kysy ensin
1) onko niitä käsitelty
2) onko kukko kiltti
3) onko ne valmis lauma eli tulevat toimeen keskenään

Ykkönen ei nyt ole mikään ylitsepääsemätön ongelma, kakkosta aloin pelkäämään kun luin keskusteluja hulluista kukoista mutta mun kukko väistää toistaiseksi ainakin ihmistä, ja kolmonen on sitten se todellinen ongelma.

Kukko hyysää jatkuvasti vain valkeaa kanaa, ja selvisi myös että valkea on se joka toistaiseksi ainoana munii. Ruskeat on aina erillään ja valkeat kana + kukko erillään, ja ruskeat pelkää valkeaa kanaa niin paljon että ne väistää kun se edes katsoo päin. Kukko ei tee mitään puuttuakseen kanojen väleihin, se on varmasti vielä niin nuori ettei se osaa tai ymmärrä. En ole myöskään kertaakaan nähnyt sen polkevan yhtään kanaa, kiekua se kyllä osaa. Ruskeat siis pääasiassa väistää valkeaa kanaa mutta on siellä joitakin rääkäisyjä kuultu, ja höyheniä on pöllynnyt. Kukko ei välitä ruskeista kanoista mitään. Kuulemma on melko tyypillistä että kukon suosikkikanasta tulee mulkku. Ohjeeksi olen kuullut antaa niille enemmän eläinproteiinia ja kokeilla eristää kiusaaja vuorokaudeksi erilleen. Oon nyt kokeillut molempia enkä usko että suurta menestystä on saavutettu. En kyllä edes ymmärrä miten eläinproteiini vaikuttaa kanojen käytökseen mutta ehkä se on joku vanhan kansan uskomus?

Toisaalta, eihän ne ole olleet meillä kuin vasta viisi päivää. Vaikka ne oli samasta paikasta lähtöisin, niin siellä niitä oli niin paljon ja niillä oli "mikrolaumoja" pihassa, niin selkeästi nämä on toisilleen vieraita. Pari viikkoa kuulemma menee helposti, että lauma on järjestäytynyt. Tämähän on ihan kirjaimellisesti se nokkimisjärjestys. Täytyy silti sanoa että jos tämä nyt sitten vaan on tällaista ja sitä pidetään normaalina että aina on se yksi lellikki joka kiusaa muita, niin ei oo mun harrastus.

Se vähä mitä olen kanoja missään nähnyt, niin ei ne ole noin arkoja olleet. Ei nämä ihmistä pelkää ja niitä voi pällistellä ihan rauhassa ihan vierestä, mutta koskeminen ja kiinni ottaminen on sitten asiat erikseen ja ne menee täysin paniikkiin. Ei ne myöskään syö kädestä, tosin minusta ne syö melko huonosti ylipäätään. Kyllä ne tulee maistamaan kaikkea mutta sitten vaan häipyy, niin en oikein tiedä vielä edes mikä olisi sellainen herkku millä niitä voisi houkutella lähestymään kättä. Eikä sillä nyt sinänsä niin väliä ole, en usko että pitäisin niitä sylissä vaikka voisin, mutta eläimen itsensä kannalta olisi kiva ettei se luule kuolevansa jos ja kun se on joskus pakko ottaa kiinni.

No katsotaan pari viikkoa, josko ne siitä rauhottuisivat.