Täydellisten vatien metsästys

Muutan 77-neliöisestä rivarista taloon, jonka alakerta on 38m2, ja yläkerran puolilämmin avoin tila huomioon ottaenkin kokonaispinta-alaa on vain reilu 50m2. Harrastan vaelluksia ja olen jo vuosia ihmetellyt sitä, että vaelluksella minulla on 70-litraisen rinkan kyydissä kaikki mitä tarvitsen, ja kotona minulla on järjetön määrä tilaa ja tavaraa. Olen tosi huono ostamaan mitään, siis en ikinä ole harrastanut mitään "shoppailua" ja esim. uusia vaatteitakin hankin vasta kun on äärimmäisen pakko. Koirille tulee joskus ostettua jotain turhaa. Jos ajatellaan että yhdelle koiralle riittää yksi panta, niin on meillä jokaisella pari pantaa ja parit valjaat. Toisillä ihmisillä on kuulemma viisikymmentä pantaa yhdelle koiralle, niin en osaa pitää tätäkään pahana.

Vuosi vuodelta minua on yhä enemmän alkanut kiehtoa jonkinlainen minimalismi. Se mökin ~9m2 saunatupa, missä talvella vieraillessani talon ostokin sai alkunsa, on ehkä osaltaan vauhdittanut näitä ajatuksia. Tarvittaessa tulee hyvin vähällä toimeen, jokaiselle tavaralle on paikkansa ja esim. yöllä patja on lattialla, ja päivällä se nostetaan seinälle pystyyn jotta lattialle saa nojatuolin ja pienen pöydän. Ihan niin hankalasti en ehkä jaksaisi jatkuvasti elää. Silti on selvää, että kukaan ihminen tai edes kaksi ei tarvitse 77 neliötä tilaa, ja se on yhä enemmän alkanut kiusata minua. Näillä sähkön hinnoilla sellaisen lämpimänä pitäminenkin on yksinkertaisesti täysin järjetöntä.

Minusta on ihanaa muuttaa pieneen taloon ja karsia tavaraa niin, että (esillä) on vain oikeasti tarpeellinen. Oon kyllä myös vähän hamsteri ja minulla on esim. jotain vesipelastus-koiraharrastus-tarvikkeita tallessa, koska on mahdollista että joskus vielä tulen harrastamaan sitä ja tarvitsemaan niitä, vaikka se onkin erittäin epätodennäköistä. Vituttaa silti heittää kamaa pois ja kohta hankkia uutta samanlaista tilalle. Se se on ekologista.

Päätin, että en osta uuteen talooni mitään, mitä en oikeasti halua. Saunalle ei ollut jäämässä yhtään pesuvateja myyjältä, ja ne oli ihan ykkösenä listalla, että siellä voi sitten peseytyä. Joitakin vuosia sitten yritin huvikseni etsiä isoa ruohonvihreää tai oranssia mattoa; olisin ostanut sellaisen koska olisin halunnut sellaisen. Pieleen meni sekin koska missään ei myydä juuri mitään muuta kuin tummanharmaita, vaaleanharmaita ja eri sävyisiä paskanruskeita mattoja. Nyt minut kohtasi sama ongelma pesuvatikaupoilla.

Orthexilla oli ollut ihania koivunvihreitä vateja, mutta ne oli joka paikasta loppu. Ehkä keväällä tulisi jotkut uudet kausivärit, mutta kun ei ole aikaa odottaa sinne. Yritin hokea itselleni että hällä väliä minkä väriset pesuvadit minulla on, mutta kun en halua mitään ankeita harmaita saaveja elämääni. Olen perkele ilman niin kauan että löytyy joku oikea väri.

Lopulta googletus löysi sinivihreät/turkoosit vadit, joita piti olla mm. Puuilossa, mutta eipäs ollutkaan. Prismassa sitten oli, ja tänään kävin hakemassa niitä. Luojan kiitos en sortunut harmaisiin saaveihin!

Kaiken kruunasi yllättäen Prismasta löytynyt tohvelikukka 💚 Tohvelit on maailman hassuimpia kukkia ja voisin puristella niitä ihastuksesta huokaillen. Välillä menee vuosia ettei niitä saa mistään, ja  sitten ne taas tulee. Mietin jo että täytyy hommata siemeniä niin voin kylvää tiluksilleni valtavan tohvelimeren.

Lainan saannin vaikeus ja asunnon ostamisen kulut kaikkinensa

Talon ostamisessa meni ensikäynnillä asunnosta 21.11. allekirjoitetun kauppakirjan käsiini saamiseen 17.1. eli ihan melkein 2kk.

Olen järkyttynyt pankkipalveluiden tilaan enkä ole ainoa, mm. tällainen juttu löytyi kun googlailin. Vuodenvaihteessa toki oli ymmärrettävää, että varainsiirtoveron muutokset vaikutti ruuhkautumiseen. Ensiasunnon ostajan veroetu oli poistumassa ja siksi minullakin oli kiire, kun kuuluin vielä edunsaajiin. Ehkä pankkien olisi kuitenkin kannattanut varautua asiaan...?

Täytin marraskuun puolivälissä lainahakemukset netissä Nordeaan, missä minulla on tili, lisäksi Osuuspankkiin, Danske Bankiin, Handelsbankeniin, Säästöpankkiin, Oma SP:n, POP Pankkiin ja olikohan vielä joku. Tällöin ruksasin kohdan "minulla ei ole vielä asuntoa tiedossa", mutta tilanne muuttui nopeasti ja  käytännössä siinä vaiheessa kun pankki ensimmäistä kertaa otti yhteyttä, korjasin heti, että nyt se asunto olisikin löytynyt.

Nopeimmin vastasi OP. Ensin tuli tekstiviesti, missä oli kellonaika koska soittavat, mikä oli minulle erittäin hyvä asia. Heidän kanssaan tilanne myös eteni nopeiten, lisäksi puhelu oli lyhyt ja loput hoidettiin sähköpostilla, mikä on minulle työni kannalta huomattavasti helpompaa, kun oma puhelin pitäisi olla pukukaapissa työpäivän ajan. Jos tiedän kellonajan, toki voin käydä hoitamassa oman asian,  mutta jatkuvasti en pysty puhelinta pitämään käsillä. Nordea tuli hyvänä kakkosena perässä ainakin reaktionopeudessa, mutta heiltä soitettiin ilmoittamatta aikaa etukäteen ja mentiin siksi aika monta kertaa ristiin. Lisäksi heillä oli kauhean pitkä viive aina seuraavaan tapaamiseen, ja he halusivat pitää pari tunnin mittaista puhelusessiota missä kyseltiin ummet ja lammet "jotta opimme tuntemaan sinut". Siis ensimmäisessä sessiossa keskustelin pankkivirkailijan kanssa minun koiraharrastuksesta ja hänen koiransa rodusta ym, mikä oli mielestäni aivan jonnin joutavaa. Nordea myös perui toisen tapaamisen virkailijan poissaolon vuoksi. Siinä vaiheessa elettiin joulukuun puoliväliä ja alkoi olla todella kiire, niin soitin sinne ja vaadin että asian on edettävä nyt ja ottakoon sen joku muu hoitaakseen. Ärsyttävää näissä asioissa on se, että sille omalle virkailijalle et saa mitään suoraa yhteystietoa, vaan joudut aina soittamaan vaihteeseen ja selittämään asiasi sinne. Nettipankin kautta omalle virkailijalle saa laitettua viestejä, mutta sinne Nordean viesteihin kirjautuminen on aina tuhannen mutkan takana ja tosi ärsyttävää. OP:n virkailija antoi sähköpostiosoitteensa ja hänen kanssa oli jouhevaa asioida, usein tuli vastaus muutaman tunnin sisällä tai ainakin samana päivänä, mistä ehdottomasti pisteet heille. Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin sellainen melko etäinen fiilis koko hommasta; itse olen niin vanhanaikainen  jyyrä että olisin mieluiten mennyt käymään pankkiin ja hoitanut kaiken yhdellä istumalla. Minun Nordean virkailija ainakin oli muistaakseni Espoosta 200km päästä, että joo... ylipäänsä kuvittelin että asiakaspalvelu olisi vähän parempaa, mutta nyt tuntui siltä että itse pitää kerjätä että please huomatkaa minut nyt ja palvelkaa minua, ja olit vain pieni random murunen pankkien rattaissa.

Danske Bank vastasi sähköisesti kohtuullisen ajan sisällä, muistaakseni alle viikossa, että näillä tiedoilla eivät halua tarjota minulle minkäänlaista lainaa, kiittimoro. Säästöpankki soitti kerran noin viikon kuluttua hakemuksen jättämisestä, en ollut voinut töissä vastata. Mitään viestiä tai uutta soittoa ei kuulunut, niin soitin itse päivän parin kuluttua minulle soittaneeseen (vaihteen) numeroon. Siellä virkailija kysyi että onko minulle soitettu kerran vai useammin, ja vastattuani että kerran, hän sanoi että sitten vaan odotat niin soittaa kyllä heiltä uudelleen. Mitään aikaa hän ei tarjonnut varattavan enkä ehtinyt kysyä kun sieltä tuli kiitos hei luuri kiinni. No mitään ei koskaan kuulunut, ja siinä vaiheessa kun tilanne oli muuttunut niin että asunto oli tiedossa, tein netissä uuden hakemuksen asunnon tiedoilla ja kirjoitin siihen että korvaa aiemman hakemukseni. Silloin sieltä taas yritti soittaa joku, olisiko ollut peräti seuraavana päivänä, mutta en taas töissä ollut voinut vastata ja sen jälkeen ei kuulunut enää ikinä mitään.

OP oli huomattavan nihkeä sekä oman rahoituksen suhteen, että talon kuntotarkastuksen. Sain ja lainasin osan rahoista sukulaisilta, ja OP halusi nähdä velkakirjat ja tarkat selvitykset mistä rahat tulevat ja millainen on takaisinmaksusuunnitelma, allekirjoituksineen päivineen. Oon luullut että se kiinnostaa enemmän verottajaa, mutta näemmä olen ollut väärässä. OP:n välittäjä arvioi talon arvoksi huomattavasti vähemmän kuin sen myyntihinta oli, joten he vaativat vakuuksia jäljelle jäävälle osuudelle, silti vaikka pankkilainan osuus oli vain reilu puolet ja loput maksoin heti itse. OP ei suostunut laskemaan tarjousta ilman kuntotarkastusta, ja tässä huomasin että moni asia asuntokaupoilla kiertää kehää. Pankki ei anna lainatarjousta ilman kuntotarkastusta, myyjä taas ei teetä kuntotarkastusta ennen kuin olen jättänyt ostotarjouksen (jossa sitoudun maksamaan siitä puolet jos kaupat tulee) ja en voi jättää tarjousta ellei minulla ole lainalupausta....

Ja aika kuluu ja ensiasunnon ostajan varainsiirtoveroedun menetys olisi minulle kuitenkin tuhansia euroja.

Nordean kanssa asiat sitten lopulta etenivät paremmin, ja vaikka viivettä ja virkailijan poissaoloja mahtui vielä loppuajallekin, niin koin kuitenkin koko ajan että asia eteni parhaiten. Sain lainatarjouksen joka oli ehdollinen kuntotarkastukseen asti, oma rahoitus hyväksyttiin ilman mitään lippulappusia ja kuntotarkastuksen tultua raportti kuitattiin nopeasti olevan ok ja talo riittää itse itsensä vakuudeksi. Laitoin raportin vielä OP:lle kanssa, ja he tarttui siellä moneen kohtaan ja oli sitä mieltä että talo ei tosiaan riitä vakuudeksi, ja että tulen tarvitsemaan huomattavan paljon lisää rempparahaa. Talossa esim sisäsuihku on "teknisen käyttöikänsä päässä" mutta minulla on meininki käyttää pihasaunaa kuten myyjäkin on tehnyt, ja miettiä sisäsuihkun tarpeellisuutta sitten myöhemmin. OP:n mielestä niin ei ilmeisesti voi elää. 😀 En viitsinyt sanoa että mulle esim täysin kantoveden varassa eläminen olisi ollut vaihtoehto sekin ja ulkohuussi riittäisi ja että oon melkoinen hippi kuitenkin. Tässä vaiheessa en sitten vaan enää vastannut heille mitään ja lainan otto kallistui Nordeaan. Ymmärrän, että pankki tarvitsee vakuuden lainalle, ja jos talo ei heistä riitä niin sitten ei riitä, mutta OP:n viimeisistä viesteistä jäi ikävä arvosteleva olo ja epäilys kaikelle mitä olen tekemässä.

Lainaani oli tulossa työttömyys- ja sairausturva, jota oltiin useaan kertaan kanssa säädetty. Mietin sitä jo aluksi että kannattaako tuollaisesta maksaa ja tartteeko niitä kaikkia osia ainakaan, siinä oli ties mitä kertakorvauksia vakavan sairauden koittaessa jne. Lopulta päädyin virkailijan hienoisen painostuksen takia ottamaan jonkin perus sairausloma-/työttömyysturvan. Korvattava summa olisi suunnilleen lainan kk-erän verran ja tämän vakuutuksen kuukausimaksu jotain parikymppiä. Sitten piti täyttää jotain terveyskyselyitä ja tiesin heti että tämä ei tule menemään läpi, koska minulla on diabetes. Ärsytti taas ihan jonkin verran, että siihen koko hommaan piti käyttää turhaa aikaa puhelimessa; virkailija olisi voinut heti ensin kysyä että jos mulla on sairaus x, y tai z niin et tule saamaan minkäänlaisia terveysvakuutuksia lainaasi ja unohdetaan nämä kokonaan. No ei haittaa, jääpähän sekin raha säästöön. Oma homma oli vielä vahtia että se kk-maksu poistetaan laskelmista eikä varmasti veloiteta minulta. Nettipankin chatissa oman virkailijani poissaolon aikana vastasi joku muu ja hän vakuutti että tietenkään sitä ei laskuteta, mutta en koskaan nähnyt korjattua kk-erän suuruutta.

Tähän saakka olin luullut, että haen lainaa, ostan talon ja se on niinku siinä, mutta juuei. En ollut koskaan tajunnut että pankki syynää hirveän tarkkaan juuri sen talon mitä olet ostamassa ja että laina on sitten just siihen. Aika tarkkaan piti monelle pankille lainahakemussivun laskureissa täyttää omat tulot ja menot ja niitä käytiin läpi. Se oli kyllä mielestäni hyvä asia, mutta hirveän vaikea oli eritellä paljonko menee rahaa ruokaan ja paljonko harrastuksiin jne. Ajattelin itse aina että lainan kk-erä vähän alemmas kuin mitä nyt maksan vuokraa, koska siihen tulee sitten lisääntyvät polttoainekulut ja asumiskulut päälle, niin sen pitäisi riittää. Minulla on niin pieni laina että kk-erä on reilusti pienempi kuin vuokra oli, mutta asumisen kulut tulee talossa olemaan kuulemma keskimäärin noin 100e/kk, ja vielä senkin kanssa yhteissumma on alle sen mitä vuokraan on mennyt. Jossain vaiheessa asuntolainan otto hetken meinasi ahdistaa, mutta ajattelin, että jossainhan ihmisen on asuttava ja se maksaa aina, niin ei kai tämä ole sen kummempaa.

Nykyään myös kuntotarkastus alkaa olla ihan ehdoton eli et saa lainaa ellei sitä ole tehty. Joskus ennen asuntolainan saanti on kuulemma ollut huomattavasti helpompaa. Sitten kuitenkin kun noista lueskelee, niin onhan se melko pintapuolinen arvio ja ymmärtääkseni kuntotarkastajaa tai välittäjää ei hevillä vastuuseen saa, vaikka siellä olisi jäänyt jotain huomaamatta ja myöhemmin riideltäisiin siitä. Tuntuu siis tavallaan vähän hölmöltä, toisaalta sain siinä samalla ammattilaisen arvion pienistä asioista mitkä kannattaisi korjata ennen kuin niistä tulee mitään ongelmia, mikä oli varmaan oikein hyvä koska en ymmärrä rakentamisesta itse mitään. 850e maksoi se lappunen.

Loppuvuosi sitten säädettiin sekä myyjän että minun pankin kanssa. Kuntotarkastus tehtiin pe 8.12. Jos luulin että pankki hyväksyy sen ja sitten laina nostetaan ja maksu suoritetaan tyyliin seuraavalla viikolla, niin juuei jälleen kerran. Sekä myyjä, välittäjä että minä hoputti kukin tahollaan pankkejaan, ja silti aika loppui ja ennen joulua ei ollut tapahtunut mitään, välipäivinä taas tuntui kaikki pankkivirkailijat olevan lomilla. Kuulemma vaan niin hirveä ruuhka pankeissa ettei kerkiä. Lopulta päädyimme tekemään osamaksukaupan, jotta sain varainsiirtoveroedun vielä tämän vuoden puolella tehdyistä kaupoista. Myyjän pankki sääti panttikirjojen siirtosopimuksen kanssa ja sitten kun se lopulta saatiin, minun pankki vänkäsi että pitäisi varata aika (joita ei järin paljoa ole tarjolla) konttorille ja mennä katsomaan kun raha liikkuu, vaikka oltiin jo kaupanvahvistajan läsnä ollessa allekirjoitettu kauppakirjat ym. Monta kertaa tuntui että ei tästä tule ikinä mitään ja syvä epätoivo meinasi iskeä. Lopulta tarjouksen jättämisestä omistusoikeuden siirtymiseen meni n. 1,5kk ja koko prosessiin se 2kk.

Kulut:

-kolme käyntiä talolla
-kuntotarkastus, minun puolikas osuus 425e ja miinustunnit siitä että puoli päivää pois töistä koska aikoja oli nihkeästi jäljellä ja oli kiire ottaa se minkä sai
-kaupanvahvistaja osamaksukaupan takia 60e per osapuoli (sähköinen normaali kauppa olisi ollut maksuton)
-lainhuuto 151e

-panttikirjojen nimen muutos 44e

-lainan nostokulut tarjouksena loppuvuoden ajan 0e, norm. 300e

(+säästetty varainsiirtovero)

Kulut yhteensä 680 euroa

Nyt sitä sitten ollaan pankin kanssa naimisissa! 😁

Sinusta tulee minun

Olen vuosia selannut myytävien talojen ilmoituksia ja aina ajatellut, että ei minulla ole varaa sellaiseen. Olen kotoisin Helsingistä, mutta ihan pienestä pitäen viihtynyt mummolassa maalla ja niin kauan kuin muistan, halunnut myös itse asua maalla. Paras mihin siihen mennessä olin ehtinyt, oli rivitalo, mutta ei se vaan ole sama asia. Mökkikään ei ole sama asia eikä se vain riitä. Haluan laskea koirat autosta vapaaksi kun saavun kotiin. Haluan koirille oman pihan, haluan lähteä metsään ilman että mun tarttee ajaa minnekään, haluan että en kuule enkä näe naapureita. Haluan kissan ja kanoja. En tiedä mitä mieltä olen kissojen vapaana ulkoilusta, mutta en ole koskaan halunnut sellaista kerrostaloon tai mihinkään vuokra-asuntoon. Ensinnäkin siksi, että koirien kanssa on helppo reissata eikä tartte järjestää hoitajia, niin en ole halunnut sitoa itseäni sillä että kotona olisi joku hoitoa vaativa eläin. Sitten kun on eläimiä pihassa, tarttee, niin se kissa menisi siinä samalla. Toisekseen haluan naulata kiipeilypuita, hyllyjä ja muita juttuja sisälle juuri niin kuin haluan, ilman että minun tarvitsee kysyä keneltäkään lupaa. Kolmannekseen haluan varmaan rakentaa jonkinlaisen ulkotarhan, ainakin nyt kun päädyin tilalle jossa tie menee lähellä ja vapaana ulkoilu tulee olemaan pois vaihtoehdoista. Haluan rakentaa sellaisen mörskän kuin rakennan ilman että taas tarvitsee kysyä vuokranantajalta, taloyhtiöltä tai naapureilta yhtään mitään.

En tiedä tarvitseeko sitä halua selittää sen enempää, tai onko sille välttämättä edes mitään järkiperusteita. Haluan asua maalla, piste. Nyt kun asia on toteutumassa, olen kyllä ehtinyt myös miettiä että entä jos teen elämäni suurimman virheen ja kadun pian. Liikaa työmatka-ajoa on suurin epäilys, mutta voihan työnkin määrä yllättää. Toisaalta en ole koskaan oikein tajunnut mitä ne paljot työt on - jos en jaksa ajaa nurmea niin entä jos en vaan aja ja kävelen viidakossa? Tehdä lumitöitä? Hommaa pitemmät saappaat pihaan. Lämmittää puulla? Maksa enemmän sähköstä. Ja niin edelleen.

No, jos se osoittautuu suureksi virheeksi, sitten on myytävä talo ja ulkoeläimet ja muutettava häntä koipien välissä takaisin kaupunkiin. Mutta eihän kukaan voi jättää unelmiaan toteuttamatta siksi että ne ehkä saattaakin olla virheitä? Elämä on elettävä ja kokemukset itse kerättävä.

Marraskuussa 2023 istuin mökillä pikkupakkasessa saunatuvassa ja selasin taas asuntoja. Tykkään käydä mökillä läpi vuoden, ja jotta yhdelle ihmiselle ei tartte lämmittää koko torppaa, asun usein saunakammarissa. Siihen mahtuu sohvan viereen lattialle patja ja yksi tuoli ja siinä se tila onkin, koppero on siis ehkä jotain 2,5x2,5m. Takka ja jääkaappi (ei näillä reissuilla käytössä, säilön ruoat kylmälaukussa pihalla) vie osansa. Minimalismi viehättää minua. Siellä minä istuin varpaat suussa ja mietin, että tämä ihana pieni talo on edelleen kaupan. Hintaa sillä oli 70t, jota oli jo pudotettu 65t. Mikäköhän vika siinä on kun se ei mene kaupaksi? Se on useita kuukausia roikkunut siellä.

Sama ilmoitus oli ilmeisesti myyjän itsensä laittamana facebookin "halutaan maalle"- ja "mummonmäkit osto/vuokraus/myynti/blaablaa" - ryhmissä. Olin käynyt monta kertaa myyjän profiilissa ja todennut että hänellä on ainakin kissa ja koira. Lopulta ajattelin, että ei se mitään maksa jos kysyy, joten laitoin hänelle messengerissä viestin ja kyselin millaista maastoa se on ja onko hyviä lenkkipaikkoja koiran kanssa.

Ja siitä se sitten lähti, tapahtumien vyöry joka lopulta johti talokauppoihin.

Ensimmäistä kertaa paikalla käydessäni tuntui, että henki salpautui kun ajoin pihaan. Se oli vielä tuhat kertaa kauniimpi kuin kuvissa. Jos joku voi näyttää minulta niin tämä. Olisi itkettänyt liikutuksesta. En kestä miten ihana pieni mökki ja kauniit rakennukset ja valmiiksi aidattu piha ja kanala ja ja ja. Omistaja esitteli paikkoja ja kierrettiin kaikki rakennukset läpi. Kysyin, miksei se ole mennyt kaupaksi, ja hän sanoi, että katsojia on käynyt paljon mutta yhtään vakavasti otettavaa  tarjousta ei ole jätetty. Miksi, vänkäsin. Hän arveli että suurin syy on se että kahdelle se on vähän pieni, valtaosa katsojista oli siis olleet pareja. Hän sanoi, että heti kun astuin autosta ulos, hänelle tuli sellainen olo, että nyt se on tässä, ostaja on löytynyt. Saahan sitä sanoa mitä sylki suuhun tuo, varsinkin kun on intressi myydä, mutta ei minulla ollut mitään syytä olla uskomatta häntä. Minäkin tunsin sen. Se talo vain huokui sitä että minä haluan sen ja se haluaa minut. Kysyin, onko tuo tiukka hinta, ja hän heitti että 60t ja tehdään sillä kaupat, kättä päälle nyt. Naurahdin ja sanoin että en mä voi mitään nyt luvata kun ei ole lainaa tiedossa ja onhan tässä nyt kaikkea mietittävää ja sulateltavaa ja ja ja. Lähdin töihin enkä pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen että olen totaalisen kertakaikkisen rakastunut.

Muutama kaveri tiesi aikeistani ja näki myynti-ilmoituksen netistä. "Näyttää vaan kuvistakin katsottuna ihan siltä missä kuvittelisin just sun asuvan".💖

Tilan nimi on Kuusela. Pidän nimistä, joille on olemassa symboli 🌲. Kanssani taloon muuttavat töppöinen 🐾, Lakki 🎩 joka on perinyt nimensä Sieni-koiralta, ja Paju 🌱joka on perinyt nimensä edesmenneeltä mummoltani jonka sukunimi oli Pajunen. Olen Maastokartta-addikti ja aluetta zoomaillessani huomasin että melko lähellä sijaitsee Hattukallionmäki. Tämän kaiken jälkeen on aivan mahdotonta väittää etteikö kohtalo olisi tarkoitettu juuri näin.

Tämän blogin on tarkoitus kertoa suuren unelman toteutumisesta, maalle muuttamisesta, eläimistä ja olla kuvapankki itselleni.