lauantai 24. helmikuuta 2024

Kolme viikkoa tilallisena

Kolme viikkoa tilallisena takana, ja siihen mahtuu kaikkea väliltä  -30...+3C. Piha on liukas kuin luistinrata. Parkkiksen puolelle, aidan ulkopuolelle, kokeilin levittää tuhkaa, ja se toimii hyvin, mutta kuulemma kantautuu sisälle koirien tassuissa, niin ei viitsi pihalle levitellä. Pihalle kävin ostamassa hiekoitushiekkaa. En tiedä yhtään nouseeko tuohon nurmikko vai onko piha talon edestä hiekalla tms, mutta senpä näkee sitten. Mietin siis vaan että jos kylvän sinne kauheasti hiekkaa, mitä sille sitten keväällä tapahtuu tai pitäisi tehdä.

Jännää muutenkin nyt kun vesi tippuu räystäistä ja lumet tuli katoilta alas - kevään tunnelma on väkisinkin läsnä, ja mietin, mitä kaikkea lumen alta sitten mahtaa paljastua. Talvi on siitä huono aika muuttaa ettei tiedä tarkalleen mitä ostin, toisaalta onpahan jotain mitä odottaa.

Elämä alkaa asettautua uomiinsa. Töihin ajaa aika lailla sen 29min mitä google maps näyttääkin. Se ei tunnu mitenkään pahalta, ja nyt alan olla jo oppinut mitä tulee vastaan missäkin järjestyksessä, niin "omalla tiellä" kuin isolla tielläkin. Välillä olen ottanut autoon termosmukiin aamukahvit mukaan, mutta ei sitä tahdo ehtiä matkalla loppuun juomaan. 😀 Puolikas riittäisi. Koska koirat ulkoiluttaa itse itsensä, ei minun ole tarvinnut herätä aamuisin yhtään sen aikaisemmin kuin ennenkään. Varsinkin jos ottaa ne kahvit mukaan, niin riittää että pukeutuu, ruokkii kissan ja siivoaa sen vessan, keittää ne kahvit mukaan ja lähtee, koirat on sillä aikaa käyneet pihalla.




Hellapuhallin on mun suosikki, hän on sellainen ikiliikkuja

Onnellistunut Lakki



Lenkille ei ole hirveästi ehditty, jaksettu eikä kyetty menemään; tuntuu että tämä talvi on sellainen että jos ei ole hirveän kylmä, sataa sitten vettä. Tänään päätin että olkoon +1 ja miten raskasta lunta tahansa, nyt on päästävä vähän tutkimaan maisemia, ja lähdettiin lumikenkäilemään. Tuntuu, että joka puolella on ihanaa avaraa metsää, niin odotan että lumet sulaa! Maastokartat näyttää myös paljon polkuja, jotka on nyt lumen alla, joten huikeaa päästä tutkimaan mahiksia sitten kun tuon kaiken lumen alta tulee maata näkyviin. Sitä on edelleen ihan riittävästi.


Ainoa havainto "jostain", Lakki jäi tuijottamaan pellon yli ja sen häntä laski

Kissa kyttää koiria


Sellainen koti-ilves

 
Koirat ja kissa on nyt viikon yhteiselon jälkeen siinä pisteessä, että paikalla ollessani kaikki ollaan yhdessä ilman mitään portteja. Öisin ja yksinolojen ajaksi erotan ne vielä. Aitojen kanssa eläminen on todella raskasta. Vähän täällä ollaan vielä sellaisissa "jos mä teen noin, niin mitä toi siitä tuumaa" -tunnelmissa, ja eläimet hieman väistelee toisiaan. Siitä olen toki paljon niitä palkannutkin. Mitään yhteisiä leikkejä tai kasassa nukkumisia tms ei ole ajatuksenkaan tasolla esitetty, mutta tässä vaiheessa varmasti riittää, että kukaan ei pelkää ketään ja kaikki uskaltaa liikkua talossa.

Seuraavaksi sitten pitäisi ratkaista se, miten estää koiria menemästä kissan vessaan, ja pitäisikö ulko-ovelle keksiä jotain ettei kissa livahda joskus karkuun, kun koirat ramppaa sisään ja ulos. Kissatarhan teko on kyllä to do -listalla, mutta oon myös miettinyt jos verkottaisi kuistin, niin olisi tavallaan kaksi ovea. Jos kissa livahtaa kuistille niin se ei pääsisi karkuun. Mun kuisti on kolmelta sivulta lasitettu ja verkkoa ei kovinkaan paljoa tartteisi viritellä. Toisaalta sitten ärsyttää avata koirille aina kaksi ovea. Pitää vähän pohdiskella. Ei tuo katti onneksi nyt ainakaan vaikuta miltään karkaajatyypiltä, että se aktiivisesti odottaisi koska tilaisuus koittaa,  mutta se on koko ajan rohkeampi ja yksi päivä kiipesi mun perässä vintillekin, niin varmaan joskus ajattelee vain että haluaa selvittää mitä tuon oven takana on. Tuskin se nyt siitä suoraan myöskään juoksee mihinkään, ja sen voisi vaan nostaa takaisin sisälle, mutta jotain tähän on silti keksittävä.

Kylpyhuone on kanssa yksi juttu, mitä olen pohtinut. Nythän se oli kissan ensihuoneena ja sisustin sinne kaiken maailman pöydät, tuolit ja muut, jotka peitin viltein, niin että alle pääsee piiloutumaan tai päälle kiipeilemään. Nyt kun hän on yhä enemmän meidän kanssa, olen purkanut kissahuonetta ja suihkussa mahtuisi taas käymään. Ainoa, että suihkun lämminvesiputken yksi osa putosi ja pitäisi hommata uusi. Suihkusta tulee siis vain kylmän putken vettä tällä hetkellä. Lattian kaadot on niin pielessä, tai muovimatto kupruilla, että suihkun jälkeen lattiaa saa lastailla melko huolella ennen kuin se on kuiva. Suihkun hajoamisen jälkeen olen peseytynyt pesuvadilla, 10L riittää hyvin myös hiusten pesemiseen. Kissasisustuksen takia kerrottakoon että olen nyt kahdesti peseytynyt myös pihalla, kantamalla sen 10L vesisangon ulos ja siitä sitten vaan. Ei siinä ehdi kylmäkään tulemaan kun pesuvesi on reilusti lämmintä! Musta on kyllä hyvää vauhtia tulossa niin elämäntapahippi että yllätän itse itsenikin 😂 Olen miettinyt molemmilla kerroilla sitä OP:n pankkitätiä, jonka mielestä ulkosaunan varassa ei voi elää kukaan ja joka kieltäytyi antamasta siksi lainaa, että tietäisit että kun en jaksa lämmittää edes saunaa, peseydyn taivasalla! Kylppärin kunto oli siis ihan tiedossa kun ostin talon, edellinen asukas sanoi käyttäneensä sitä suunnilleen kerran vuodessa, ja hänellä se olikin ainakin minun käydessäni aina niin täynnä tavaraa että ei siellä mitään suihkua voinut ottaa. Kylppäri on myös aika pieni, ja pesukone ja kissanvessa vie siitä ihan hyvän tilan. Kyllä siihen pieni suihkunurkka mahtuisi, mutta en oo nyt miettinyt asiaa kuitenkaan sen enempää. Kai sen jossain vaiheessa voisi rempata.

Suihkun lattiakaivokin jäätyi tässä joku kerta, silloin kun oli sikakylmä ja peseydyin vatitekniikalla siellä. Siinä minä sitten nohevana mukilla keräsin kaiken veden sankoon ja kaadoin sen lavuaariin. Onneksi olin käyttänyt vain sen vajaa 10L sankollisen vettä ennen kuin tajusin että kaivo ei vedä. Sitten kun sain pesuvedet pois, kaadoin sinne kiehuvan kuumaa vettä, eikä mennyt kauhean kauaa niin johan alkoi taas vetää. Ai että olin ylpeä itsestäni!




Tässä vielä muutama tunnelmapala tältä päivältä:



3 kommenttia:

  1. Tee kissalle vanerinen laatikko, minkä kansi avautuu ja yhdelle sivulle kissan mentävä reikä. Koko kissan vessa laatikkoon sisään ja kaikki on tyytyväisiä. Kissa saa vessarauhan ja koirat ei ratsaa kissanvessaa ja sun ei tarvitse siivota väärässä paikassa olevaa hiekkaa. Jonkun kaapinkin voi tuunata esimerkiksi https://pissasirkus.fi/2016/04/19/kakkakaappi-eli-hienostovessa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tollasta oon miettinyt, mutta ei se silti poista ongelmaa että russeli menee sieltä mistä kissakin.

      Poista
    2. Kissa menee varmasti pienemmästä kolosta kuin russeli. Riittää että aukko on kissan pään kokoinen.

      Poista