Tilasin tänä vuonna kurkkua, tomaattia, ruohosipulia, värinokkosia, tohvelikukkia, raparperiä ja kurpitsaa, siis siemeniä. Nokkoset ja tohvelit laitoin maaliskuun lopussa sisälle, ja ne iti hyvin. Nokkoset on kuukaudessa kasvaneet mutta tohvelit ei, ne on sellaisia nuppineulan pään kokoisia. Ehkä lämpö antaa niille vauhtia?
Noita muitakin olisi kai pitänyt esikasvattaa, mutta se on äärimmäisen hankalaa pienten tilojen ja kissojen takia. Valoa on eniten tuvan ikkunalla, mutta jeesuskaan ei pidä kissoja pois mun kylvöistä. Ei pysty laittamaan enempää. Nämä on siis muovilaatikossa, johon saa kannen kiinni, jonka painona on tiili ja koko höskän päällä on kompostikehikko. Keittiön tasolla. Kyllä on sievä.
Tänään hain k-raudasta ruukkusoraa, vetelin puukolla muoviin reiät ja aloin kylvää. Ruohosipuli meni pieneen astiaan, kurkut isoon ja tomaatit amppeleihin. Kasvihuoneessa on lämpimämpää kuin sisällä, joten kai ne siellä pärjää. Öisin kyllä viilenee mutta ei kai pitäisi enää pakkaselle mennä. Itäkää siellä please.
![]() |
| Kaverille kans tai miten se nyt olikaan |
![]() |
| Meinasin peittää verkolla ettei hiiri syö siemeniä, mutta kai ne voi näinkin olla, kun muistaa tuulettaa |
Herneitä laitoin likoamaan ja ne menee huomenna yhteen isoon astiaan. Sitten olisi vielä tilaa jollekin. Ehkä ihan salaattia?
Huomenna, vappuna, pitäisi olla +20C. Pihallakin on jo kovasti tapahtunut kaikkea:
![]() |
| Pensasmustikat vaikuttaa selvinneen talvesta |
![]() |
| Samoin karviainen |
![]() |
| Ruusu |








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti