keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Kanala, osa 1: suunnittelu ja perustukset

Sain rahoituksen, mutta en aio kommentoida asiaa tässä enempää. Verottaja ja kaikki on otettu huomioon joten ei tarvitse kenenkään ilmoittaa mihinkään.

Lopulta päädyin tilaamaan Hirnun. Eniten siitä syystä, että jos talvet käy ylivoimaisiksi, se on edelleen siirrettävissä kokonaisena uuteen kotiin ja sen voi myydä pois, ilmeisen hyvällä jälleenmyyntiarvolla. Toisekseen myös siksi, että valmiina pihaan on koiraihmisen kannalta helpoin, vrt. jos pihassa olisi monta viikkoa ventovieras rakennusmies ja pitäisi ulkoiluttaa koirat hihnassa. Ehkä ne kyllä tottuisi siihen eikä ryntäisi karjumaan sille joka kerta ulos päästessään. Mut ei ne silti voisi raksalla juoksennella ja pitäisi pitää kiinni, aidata pois sieltä tms. Ja pelottaisi että rakennusmies jättää portin auki kulkiessaan autolle ym ym. Ylipäätään tällaista superintroverttia ihmisvihaajaa ahdistaa suunnattomasti ajatus että joku olisi mun pihassa viikkokaupalla.

No, sitten kun oli päätetty mistä, alkoi seuraava vatulointi. Mihin? Ja millainen? Hirnulla on vakiona 6m2 rakennus, jossa kanoilla on 4m2 ja hoitotilan puoli 2m2. Sehän on ihan hirveän pieni. Koska ne talvet ahdistaa jo etukäteen, tämä ei tullut kyseeseen ollenkaan.

Seuraava on 8m2 (6/2) ja sitten 10m2, jossa saa joko kaksi erillistä 4m2 huonetta ja huoltotila keskelle, tai yksi 8m2 huone ja kaksi jää huoltotilalle reunaan. Jonkinlainen tila on oltava tavaroiden säilytykseen, ja ihan siksikin että jos ulko-ovi on suoraan eläinten tilaan, pehkut on jatkuvasti oven välissä ja sitten se ei kohta mene enää kiinni. Mulla on kyllä siinä ihan nykyisen kanalan vieressä varasto, missä kamat on tähän saakka olleet, mutta pieni tila kanalan yhteydessä on varmasti hyvä. Siinähän sitten voi myös koulutella yhtä kanaa kerrallaan. 😍

Ensin ajattelin että uusi kanala tulee nykyisen kopin tilalle, se vaan puretaan pois alta. Päädyttyäni 10m2 rakennukseen totesin, että tila on vähän ahdas. Yhdeltä sivulta rajaa likakaivo, toiselta aitta. Kolmannella on liiteri, siihen väliin se kyllä mahtuisi. Ulkotarhan neljännellä sivulla on massiivinen humala enkä haluaisi suututtaa häntä. Tarhaa ei siis voi siirtää siihen suuntaan.

Vähän väliä koin ahdistuksen pistoksia. Mitä mä oikein olen tekemässä? Kuka laittaa kymppitonnin kanalaan? Kuka laittaa ylipäätään kymppitonnia mihinkään? Niin suurella summalla oon ostanut vain talon ja Passatin. Entä jos vaan unohdetaan koko juttu.

Likakaivon puoli hylättiin, koska arveluttaa kaivaa uudelle rakennukselle perustuksia ihan kaivon viereen, myyjä myös sanoi että joskus kaivoon voi olla tarve päästä isommalla autolla ihan lähelle, niin rakennuksen ei kannata estää sitä. Myyjältä sai tosi paljon apua ja näkemystä näihin pohdintoihinkin, lämmin suositus heille. Liiterin puolelle jos se menisi, kulkureittien kannalta järkevin olisi yksi yhteinen tila ja huoltotila ja ovi päätyyn. Mietin tätä pitkään, mutta se ei tuntunut hyvältä. Kaksi erillistä tilaa yhä vahvemmin tuntui paremmalta. Ei ole mitään aikomusta pitää kahta erillistä kanalaumaa koskaan. Ja siis tämä ei ole mikään "hehe niin vissiin" vaan en harrasta mitään eläimiä niin että niitä pitäisi toisistaan erotella. Ei riitä hermot, aika eikä halu, tällöinhän resurssit menee puoliksi siitä mitä ne voisi olla. Koirien erottelu nartun juoksujen aikaan neljä viikkoa on ihan helvetin riittävän raskasta. Ei tule koskaan kahta erillistä kanalaumaa. Ei mitään muitakaan eläimiä.

Tämä meni liian ahtaaksi
Tässä taas kanalan huonejako väärin, ei vaan tuntunut hyvältä


Mahdollisuus jakaa tila sen sijaan tuntui hyvältä siksi, että jos tarvitsee tilapäisesti eristää vaikka joku sairas yksilö, niin se onnistuu helposti. Voisihan sinne kyhätä nurkkaan jonkun pienen verkotetun alueen, mutta en haluaisi upouuteen rakennukseen heti alkaa mitään omia virityksiäkään tekemään, ne on aina niin kauhean näköisiä. Hirnu ehdotti että tilojen väliin tulee tunneli kuten heidän ankkala-mallissa. Silloin jos tarvitsee erottaa tilat, riittää että sulkee sen.

Ei se oikein tähän istu


5x2m on sisämitat ja on se kyllä iso


Päätettyäni että haluan että rakennus on 10m2 kahdella eri tilalla, eli ovi ja hoitotila on keskellä, seuraavana oli taas palata vatuloimaan mihin se laitettaisiin. Sijainti vaikuttaa oleellisesti ovien, ikkunoiden ym paikkoihin ja pitää siksi olla päätetty ennen tilausta.

Mutta entäs se rahasumma ja onko tässä mitään järkeä ja blaa blaa blaa... ja miten paljon se mahtaa kuluttaa sähköä ja maksaa talvella? Onko vähän turhan kallis kokeilu ylipäätään jos parin vuoden päästä totean että ei jatkoon?

No mitäpä sitä sitten elämässä tekisi?

Tämä tapahtuu nyt ja sillä selvä.

Sijaintiin vaikuttaa sekin, että talvella sinne täytyy kantaa vedet sisältä. Kanalaan tulee sähkö, mutta ei vesiä. Mitä pitempi matka, sen enemmän kannettavaa, ja esim lumitöiden tekemistä, että on se reitti mistä kantaa. Osa tavaroista voinee olla samassa varastossa missä tähänkin asti, ja se on taas sitten ihan eri suunnalla kuin vesipiste. Kanalan sähköt pitää kaivaa maahan ja ne voi tulla joko saunalta, aitalta tai talolta, sanoi sähkömies. Kävelyreitille tekee mieli laittaa pari pihavalot, että sinne sitten talvella näkee kävellä, ja eniten käytetty linja lienee talo-kanala, niin kai se kaapeli kannattaa kaivaa siihen. Ei tartte kaivaa pistoja lampuille vaan ne saa suoraan "matkalle".

Häiriintyyköhän ne pihavaloista? Kanoilla tulee olla tietty pimeä aika vuorokaudessa ihan eläinsuojelulain mukaan, onko sen oltava pilkkopimeää? Pitääkö ikkunoiden olla siis poispäin pihasta vai laitanko mä niille pimennysverhot? Mistä suunnasta aurinko porottaa kesällä, olisko ikkunat parempi olla toisella puolella, että rakennus kuumenee mahdollisimman vähän? Siinä vaiheessa kun aloin miettiä kanoille ilmalämpöpumppua mietin taas että jumalauta tässä on liikaa ja liian vastuullista päätettävää ja että entä jos en vaan pysty. Olen ihminen joka saattaa vartin seistä jogurttihyllyllä miettimässä saakohan minulle olla vadelmaa, päärynää vai vaniljaa ja sitten kun en osaa päättää, saan itkupotkuraivarin ja jätän kaikki jogurtit kauppaan, vain todetakseni seuraavana aamuna että olispa ihan mitä vaan jogurttia että saisi aamupalaa.

Ai niin piti päättää, että mihin kohtaan pihaa sen nyt sitten sijoittaa? Pihassa oli vielä lunta kun saappaat jalassa mitta kädessä hiippailin mittailemassa paikkoja.

Hiiret ja rotat viihtyi edellisessä paikassa. Siinä kun on molemmin puolin varasto ja liiteri joiden alle syöksyä turvaan. Joo, en usko että jyrsijöistä pääsee siirtämällä kanalaa kymmenen metriä mihinkään suuntaan, mutta tuntui kuitenkin kivalta ajatukselta että nyt ihan sen vieressä ei ole mitään suojaa. Rakennukselle tulee sen verta korkeat perustukset että sinne mahtuu russeli alle. Jossain vaiheessa taisin vaan päättää, että tulkoon grillipaikan kohdalle ja sillä selvä. Edellinen asukat oli aloittaneet grilliä sinne, siellä on valettu iso betonilaatta ja siinä rautaa törröttämässä. Minä en todellakaan aio jatkaa sitä, en grillaa yksin koskaan, ei ole käyttöä. Ajattelin että sinne sen saa kätevästi hävitettyä kanalan alle, niin ei tarvii enää miettiä että koirat juoksee tikkuihin. Uusi tarha voisi olla vähän pienempi kuin vanha, vapaanahan ne sitten ulkonapitokiellon jälkeen on. Kestopuuta, samanlaiset harkot nurkkiin, siistimpää uutta verkkoa kuin vanha. Sen verta tukeva että katto kestää lumet. Tämä koko hommahan on todella ollut sellainen "ensin tehdään jotain, seuraavana vuonna korjataan ja sitä seuraavana tehdään uusi, kun tiedetään mitä olis pitänyt tehdä".


Sitten piti maksaa kanalan käsiraha ja puolet loppusummasta kun rakennusta alettiin tehdä. Arvioitu toimitusviikko selvisi. Olin kysellyt maansiirtotöitä parista paikasta, yksi vastasi ja oli ahkera yhteydenpidossa, joten hänet valittiin. Alun perin kyllä ajattelin että perkele minä kaivan lapiolla, mutta ei ole peräkärryä ja jollain sitä hiekkaa piti saada, niin tuli nyt sitten otettua tällainen. Aikataulu meni vähän tiukaksi kun hänellä oli muitakin kohteita, hän kävi maanantaina aamuna katsomassa paikat ja halusi aloittaa heti. Siis niinkuin parin tunnin päästä, mutta sanoin että mites jos huomenna, niin ehdin edes yhden illan vielä miettiä mitä tehdään. Niitä lamppujen paikkoja ja sellaisia ainakin, ja ajattelin että jos se tarhan pohjalle tuleva verkko olisi ollut olemassa, sen olisi voinut laittaa ja hän olisi voinut mättää koneella maata päälle.







Tiistaina lähdin töihin ja hän oli täällä päivän hommissa. Merkkasin varottavat pensaat. Sanoin että yhden kiven voi ottaa pois saunan edestä kun se oli tiellä. Täällä on rakennuksia niin paljon, eikä oikein minkään välissä kunnollista väliä, ja jostain sillä kaivurilla piti päästä kulkemaan. Pyysin myös että vie sen grillin laatan kaatopaikalle kun itse sanoi että ei sitä kannata perustuksena hyödyntää. Ja sitten sanoin että jos on helppo homma niin nappaa portin ulkopuolelta parkkikselta yhden iljettävän kannon kanssa kaatiskuormaan, tai heittää sen vaikka syvemmälle metsään siitä. Yritin painottaa että en halua maksaa kahden tunnin työtä sen kanssa ahertaen, eli jos se todella vaan nousee siitä niin sitten, muuten olkoon siinä.

Kotiin tullessani ensimmäinen ajatus oli ruveta itkemään. 

Mun piha. 😭 

Mun piha on täydellisen pilalla ja miten helvetin massiivinen hiekkataso tuonne on tehty ja eihän tämä voi olla todellista. Miksi suostuin tällaiseen. Miksi en kaivanut lapiolla itse. Miksi hän ei sanonut miten hirveään kuntoon kaikki oikeasti menee. Yksi kukkapenkki on jyrätty. Se linja mistä hän on ajanut, on hirveän näköinen, ja se linja mistä sähkökaapeli menee, on hirveän näköinen, ihan kuin se oja olisi ollut kaksi metriä leveä ja sitten peitetty. Kivi on otettu pois edestä, ja kaikki siitä tasoitettu ja jyrätty muutenkin. Kantokin on otettu parkkikselta pois, ja siitä kiskottu yksi kivi kanssa, ja tasoitettu koko metsän reuna ihan kauhean näköiseksi. Parkkikselta on mun mielestä kaivettu yksi kivi myös siitä keskeltä pois, siitä ei ollut mitään puhetta. Minähän sen viime vuonna kaivoin esille, kun roudan myötä yksi nurkka vähän törrötti, mutta se oli niin iso että yksin jaksoin vain heilutella sitä kuopassa niin käänsin sen vähän eri asentoon ja peittelin takaisin sinne. Mistä hitosta hänelle on tullut edes mieleen kaivaa sekin sieltä? Pihalla olevasta vanhasta hiekkakasasta oli puhe, että sen voi käyttää, se oli jo tosi heinittynyttä. No sekin on sinne levitetty joo. Minä kyllä tykkäsin jokaisesta kivestä mun pihalla ja parkkiksella, ja aivan kammottavaa että pyytämättä ja ilman lupaa kaikki on vaan vedetty sileäksi. 😭

Se paikka mihin se tarha piti tulla, on tuolla saman hiekkakakun alla. Sinne jäi kaikenlaisia valettuja laattoja. En tiedä keräsikö hän ne sieltä kaatopaikalle vai onko ne siellä. Ei nyt sillä että erityisesti olisin niitä tarvinnut mihinkään, ajattelin ne sinne tarhaan laittaa kanoille. Ne oli edellisen tekemiä. Mutta kun ei ollut mitään puhetta että se tarhankin kohta saa puoli metriä hiekkaa päällensä. Siinä on ihan vieressä mun paras luumupuu, saa nähdä pahoittaako se mielensä kun sen toinen puoli on nyt sitten hiekan alla. Oksia on kyllä varottu eikä varmaan yhtään ole mennyt katki. No, eipähän tartte itse mitään tarhan pohjaa tasoitella, nyt on ihan luotisuora ja siihen vaan verkot sitten...

Koskaan, ikinä, milloinkaan enää ei yksikään työmies jää tekemään tänne mitään ilman että olen itse paikalla.



"älä itke, kohta on monttu poikineen"


Tiistai meni melko lailla shokissa. Tuntui samalta, kuin sata vuotta sitten kun joku huumehörhö varasti mun auton kotikadulta ja se löytyi 100km päästä toisesta kaupungista. Kaikki siellä olleet tavarat oli varmaan heitetty matkalla ikkunasta, mm. koirahäkki ja jotain treenikamoja, ja auto oli täynnä ruiskuja ja haisi tupakalle. Muistan, että se tuntui melkein siltä kuin minuun olisi kajottu. Hirveän henkilökohtaiselta. Se on vaan auto. Tai piha. Nurmi kasvaa takaisin. Kanalan hiekkakasa ei näytä enää yhtään niin pahalta heti kun rakennus tulee, ja voihan siihenkin laittaa multaa päälle ja kylvää nurmen tai mitä ikinä haluaakaan. Muutama kivi vähemmän, mutta on niitä nyt onneksi vielä jäljelläkin. Jos joskus olen ajatellut että hirveästi kaikkea romua ja vähän liikaa kaikkea mun pihalla, niin nyt huomasin, että pahoitin mieleni sen puolesta. Se oli mun piha ja hyvä piha tällaisena. Ei pidä kenenkään tulla tasoittelemaan mun pihaa.


Parkkis vähän niinku leveni puolella vaikka pyysin vain yhden kannon ottamaan kyytiin


Keskiviikkona marssin K-rautaan ja hain neljä säkkiä multaa, ja nurmikon siemeniä. Otin jotain extra kestävää lajia. Otin myös erikseen valkoapilaa mitä voi heitellä sinne sun tänne. En mä usko että se nurtsi nyt millään extra rasituksella on sitten kun se on kasvanut, siis juokseehan siellä koirat mutta monella juoksee esim lapset ja saattaa pelata jalkapalloa ym niin ihan normi elämää sellainen. Mutta mietin vaan millä vitulla mä estän koiria juoksemasta siellä ennen kuin se on kasvanut... niinku ennen syksyä?



laitoin pienelle alueelle multaa, ja kokeilin kylvää pariin kohtaan siemeniä ilman uutta multaa


Mä selviän tästä. Selviän tästä. Se kanala tulee kohta ja sitten voin hakea kanat ja ne on kaiken tän arvoisia. Osa kaksi kunhan mökki saapuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti