Sulatonjalka, mun kesyin ja rohkein kana kukko, joka onnistui karkaamaan kun oli tarkoitus mennä pölkylle. Ensimmäisenä iltana se piileskeli puskissa tien puoleista aitaa vasten. Hämärän lähestyessä se alkoi hiippailla pitkin pihaa ja kävi silmäilemässä melkein jokaista puuta sen alla. Omenapuussa se hetken jopa kävikin mutta tuli heti alas. Seurasin tätä sisältä; jos menin ulos, se juoksi heti aidalle piiloon. Se myös lähestyi tarhaa ja melkein tunnin pyöri sen ympärillä. Selvästi mieli olisi tehnyt omalle orrelle, mutta ei uskaltanut ei. Lopulta kadotin sen silmistäni ja oli jo niin hämärää että sisältä oli vaikea nähdä mitä se siellä teki ja mihin se oli päätynyt. Otin otsalampun ja lähdin etsimään toivoen josko se olisi mennyt kanalaan, mutta ei ollut. Aika kauan sain etsiä ne kaikki muut puut ensin, ennen kuin valokiila osui lopulta siihen kanalan katolla! Sinänsä aika nerokasta, melkein kuin olisi omalla orrella mutta olikin vain villiviinin peittämän verkkokaton väärällä puolella mutta kuitenkin orren kohdilla. Annoin sen olla siellä.
Seuraavana päivänä porukat tuli, ja äitiltä se ihan melkein söi kädestä ja päästi tosi lähelle. Selkeästi minä olin murhaaja ja eihän se eläin väärässä ollut... Hän yritti houkutella sitä makkaralla kanalaan, mutta ei se mennyt. Tuli siis vähän matkaa mutta perääntyi sitten kun alettiin olla lähellä. Kanalassa tietenkin oli kaiken maailman herkut odottamassa, mutta ei se ollut siellä käynyt ollenkaan.
Toivoin että se menisi uudelleen sinne katolle yöpuulle, ja viritin siihen pitkän penkin ja haavin valmiiksi lähelle. Illalla kun saunoin ja istuin jäähyllä, se yhtäkkiä tuli seisomaan ihan parin metrin päähän isolle kivelle ja katseli mua pitkään. Katselin takaisin ja vaihdoin välillä asentoa eikä se paennut. Tuntui siltä, että se päätti antautua. Se meni yöpuulle jo paljon aiemmin kuin eilen, kai se raukka alkoi olla väsynyt. Laumaeläimelle on varmasti hyvin stressaavaa jäädä yksin. Katsoin, että se jäi tosi reunaan ja että siitä se olisi helppo napata. Odotellaan vaan että hämärä laskeutuu. Kanat on ihmeellisiä sen suhteen, että orrelle mentyään ja/tai pimeässä ne ei sitten enää hievahdakaan. Niillä on vissiin niin huono pimeänäkö. Jännää kuvitella että kaikilla muillakin olisi ja että liikkumatta sitä olisi turvassa.
Pimeää odotellessa alkoi yhtäkkiä tuntua että ei mua yhtään huvitakaan tappaa sitä. Mutta ei sille ole paikkaa ja kirves on kuitenkin varmasti kettua tai jäätymistä lempeämpi tapa lähteä.
Kävin kauempaa katsomassa otsalampun kanssa millä kohdalla se on, mutta en sitten läheltä erottanut kuitenkaan, niin oli pakko vielä sytyttää lamppu. Ei se siihenkään reagoinut. Haavin sain asetella sen päälle ihan rauhassa ja sitten painoin sen alas ja nappasin samalla toisella kädellä kiinni sulista mistä sain, silloin se rääkäisi ja alkoi rimpuilla, mutta game over.
En tiedä miksi mutta tämä päätön ruho sätki yli minuutin ja se oli karmeaa pimeässä pidellä sitä. Ihan kuin se olisi vielä kerran yrittänyt karata...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti