perjantai 16. elokuuta 2024

Suihkun puute

OP:n täti perääntyi lainaneuvotteluista siinä vaiheessa, kun kuntotarkastuksessa oli heistä liikaa puutteita eikä talo itsessään riittänyt heille vakuudeksi. Viimeinen niitti hänelle oli se, kun kylpyhuone oli raportissa kirjattu olevan "teknisen käyttöikänsä päässä" joten "tulet sitten tarvitsemaan heti lisää lainaa kylpyhuoneremonttiinkin".

Muutettuani tänne tyyliin ekalla viikolla suihkun lämminvesiletku irtosi, siis hajosi, jäi vaan käteen. Sellainen ei kai montaa kolikkoa maksa mutta en vain koskaan hankkinut uutta, joten käytössä oli korkeintaan kylmä suihku. Kylppärin esteettisesti suurin ongelma on repsottava tapetti oven pielessä ja äärimmäisen ruma lattia, mutta käytännössä pahinta on se että lattian muovimatto on niin kupruilla ja kaadot päin helvettiä, että suihkussa käytyäsi saat pyyhkeellä kuivata lattian, kun lasta ei auta siellä kumpujen keskellä mitään. Suihkua siis voi käyttää ja muistan kyllä megapakkasilla kerran peseytyneeni siinä niin, että minulla oli pesuvadissa pesulämmintä vettä. Lattiakaivo toimii ihan normaalisti eikä kylppärissä ole kosteusvauriota tms.

Keväällä yhden kerran kirosin että olisipa lämmin suihku, ja se oli lumien sulettua pahimpaan kura-aikaan, kun karvainen Lakki-koira makasi pellolla paskaisessa lätäkössä ja oli aivan mutakuorrutteessa kotiin tultuamme. Olen kyllä pessyt koiriakin kuupalla, mutta on se vähän hankalaa. No laitoin koirien kylpyammeeseen pihalle vettä ja koiran sinne makaamaan, ja sitten se sai kuivua pihalle ja imuri hoiti sisällä loput, eli siitäkin selvittiin.

Itse en muista, että olisin yhtään kertaa kaivannut suihkua. Mun saunan lämmitykset tuntuu menevän vähän kausittain ja välillä tekee mieli saunoa enemmän, välillä vähemmän. Jos olen yksin, en välttämättä jaksa lämmittää pataa ollenkaan, vaan vien kotoa mennessäni yhden-puolitoista sankollista lämmintä vettä ja peseydyn sillä. Jos en jaksa lämmittää saunaa ollenkaan, suihkussa käynti tapahtuu samalla tavalla, eli sisältä viedään vesi saunalle ja sen kun pesemään. En kyllä kertaakaan täällä ole ollut oksennustaudissa -30C:ssa, mutta jotenkin nämä marginaaliset "mitä jos joskus olet kipeä ja pakko päästä suihkuun" -tilanteet tuntuu niin epätodennäköisiltä ja siksi epäoleellisilta edes miettiä. Jos mä oon niin heikossa hapessa etten jaksa kantaa 10L sankoa saunalle niin ehkä en sitten jaksaisi seistä siellä sisäsuihkussakaan ja on ihan hyvä idea jättää se toiseen päivään...?

Jostain syystä se OP:n täti on ollut monesti viime aikoina mielessä. Että ei kukaan voi asua ilman sisäsuihkua ja tietenkin se kylppäri on ensi töikseni pakko rempata kuntoon. Ei tiennyt täti mistä puhui. 😃 Hyvin on mennyt, kiitos vaan kysymästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti