lauantai 30. marraskuuta 2024

Polttopuut

Kaikki pihalla olleet halot on nyt ladottu liiteriin, viimeinenkin läjä liiterin edustalta. Myyjä jätti kolme pinoa pihalle saatesanoilla "tässä on parin kolmen vuoden polttopuut". Puun menekkiä on ollut hirveän vaikeaa arvioida. Tottakai aluksi tuntui että sitä on ihan hirveästi, ja keväällä oli selvää että tänä vuonna ei kyllä tarvitse uutta tosiaan ostaa. Nyt syksyllä lämmityskauden alettua jossain vaiheessa huomasin miettiväni, että on tässä jo eka ja toka pino liiteristä poltettu, mitä jos on tosi kylmä ja pitää joka päivä lämmittää niin riittääkö nämä... muutin viime vuonna helmikuun alussa, joten sitä ennenhän ehti olla ainakin pari kuukautta kunnon lämmitystä, eikä minulla ole käsitystä todellisesta yhden talven puumäärästä.

Olen nyt viime päivinä latonut kaikki sisälle liiteriin, ja nyt taas näyttää että on sitä kyllä ihan hitokseen. Osa puista on homeessa ja ruvennut märkänemään, joten nämä nyt todella pitäisi saada käytettyä pois. Ensi vuonna kyllä varmasti pitää sitten myös ostaa uutta, mutta paljonko? En ole koskaan joutunut miettimään puita ja vaikka olen matemaattisesti lahjakas ihminen, mun silmä ei kyllä suostu heittämään edes mitään arvausta montako kuutiota mun liiterissä on. 😂 Oon vähän googlaillut että jos ostaisi kokonaisia puita (sen nimi on ranka) ja tekisi itse halkoja, mutta ainakin tollaset oikeat listahinnat on kyllä sellaisia että ei siinä kovin montaa kymppiä taida edes säästää. Myyjä oli saanut pui... rankoja joltain tutulta puoli-ilmaiseksi, tehnyt ne haloiksi ja ne on nyt nuo mitä juuri polttelen. Pitänee vähän kysellä naapureilta mahiksista.


Nyt on liiterissä ahdasta!

1 kommentti: