Taputtelen edelleen mun seiniä ja halailen talon nurkkia ajatellen että kaikki on minun, all mine.
En malta odottaa, että lumet sulaa ja kaikki alkaa vihertää, jotta näen mitä kaikkea mun pihassa onkaan.
En malta odottaa että sortunut kanala paljastuu lumikasan alta ja voin korjata sen ja lähteä kanakaupoille. Itse asiassa olen miettinyt myös viiriäisiä. Mua suorastaan huimaa se tieto että voin ottaa ihan mitä haluan. Talvi tulee joka aamu oman ruokansa syötyään katsomaan mun aamukahvia ja joka aamu mietin, että ajatella että noin vain otin kissankin. Siis en tarkoita etteikö se olisi huolella harkittu ja mahdolliseksi todettu päätös, päin vastoin mulle nimenomaan ei ole tyypillistä seota jostain ja toimia ilman että ajattelen asiaa kunnolla. Tarkoitan enemmän sitä huumaavaa vapauden tunnetta, kun pienenä äiti kielsi kaikki eläimet ja sanoi että ota vaikka sirkus kun muutat pois kotoa. "Hetki" siinä kesti mutta nyt seison juuri sillä ovella!
Kaikenlaista kania, hiirtä ja rottaa ehti äidinkin kanssa olemaan😽
VastaaPoista