Ensimmäistä kertaa pihaan ajaessani muistan ajatelleeni, että mikään ei voisi näyttää enempää minulta ja että tältä siis tuntuu rakastua ensisilmäyksellä. Yritin estää itseäni innostumasta, koska lainan hakeminen ja kaikki tuntui edelleen vain kaukaiselta haaveelta, ja sydäntä särki ajatus siitä että niin lähellä mutta niin kaukana. Sittemmin olin vuorotellen milloin niin innoissani etten meinannut nahoissani kestää, niin kauhuissani että heräsin öisin painajaisiin ja myös niin turhautunut pitkiin viiveisiin joka asiassa, että ajattelin jo sanoa että antaa olla koko asia ja perutaan kaupat.
Lopulta se hetki sitten koitti kuitenkin vähän yllättäen, kun myyjä sanoi, että kämppä on tyhjä. Ajelin samana iltana vielä paikan päälle junnujen kanssa ihan vain katsomaan. Ehdittiin juuri ennen pimeän tuloa, ja minulla oli otsalamppu mukana, koska asuntoon ei kattovaloja jäänyt. Junnut tutki tiluksia ja minun lamppu osui aitan terassilla nurin olevaan kivikasaan. Nostin sen pystyyn ja mietin onko se, voiko se olla, ei kai se ole sieni? Minulla on aivan erityinen rakkaussuhde sieniin, ja kaikkein suurin kohde heistä oli Sieni-koira.
Seuraavana päivänä ehdin vähän aiemmin ja toin tavaroita. Mallasin nahkiaisen petiä leivinuunin eteen ja se näytti niiiin kodikkaalta. Koko asia tuntui silti edelleen enemmän unelta, enkä oikeastaan ollut erityisen innoissani, enemmänkin vain hämilläni.
Asiakkaan kanssa.
Viikonloppuna tuli porukat ja siirrettiin kaikki isot kamat vuokratulla pakulla. Äiti oli leipassut mulle maailman ihanimmat tohvelit 💚
Asunnossa (sovitusti) ollut vanha sohva ei mahtunut eteisestä ulos, eikä minun sohva sisään, joten nujuttiin ne kuistin ikkunan kautta. Seuraavana päivänä kädet oli niin hapoilla että pelkkä koskeminen sattui. Luulin, että minulla ei ole mitenkään hirveästi tavaraa, mutta onhan sitä sitten jotenkin kummasti kuitenkin. Yläkerta on edelleen kuin mikäkin kaatopaikka, mutta pikkuhiljaa... vanhassa asunnossa on edelleen hieman tavaraa ja ne pitää joku päivä hakea. Maanantaina kävin kuorman ja purin koko illan tavaraa uudessa, joten tänään tiistaina päätin etten tee mitään. Olin aikeissa mennä töiden jälkeen vielä valoisalla lenkille, mutta alkoi olla tosi kylmä ja sitten tuli tämä säätö lämmittämisen kanssa, niin se siitä lenkistä.
Ensimmäinen ilta yksin ja ainakin edes makuuhuone alkaa näyttää kodikkaalta.
Sitten tosiaan selvisikin hyvin pian että ei mennyt ihan putkeen 😂 Lämmittäminen nimittäin. Viikonloppuna ja vielä maanantaina oli muutama aste pakkasta, tiistaina illalla sukelsi -18C ja siitä vielä sitten jopa -30C asti. Lauantaina muuton alkaessa täällä oli vain +12, joten lämmitettiin leivinuunilla ja aluksi avuksi myös irtopatterilla. Ensin kesti aika kauan että alkoi lämmetä ja sitten olikin ihan h*lvetin kuuma. Sunnuntaina muuri oli edelleen niin kuuma että ei tehty mitään. Maanantaina se oli jo jäähtynyt, ja porukat oli lämmittäneet vähän hellalla ennen lähtöään, ei lainkaan leivinuunilla. Täällä oli +20C kun tulin töistä, joten en tehnyt maanantaina illalla mitään. No tiistaina aamulla pakkasta oli -10C ja sisälämpötila enää +17C. Vähän jännitti jättää koiria työpäivän ajaksi, ja laitoin töppöiselle kevyttakin päälle. Tullessani olikin sitten enää +13C ja toppatakki päällä kuumeisesti leivinuunia lämmittäessäni mietin että oppia ikä kaikki s**tana. Selvästi sen kanssa täytyy ennakoida paljon enemmän ja olla päästämättä sitä niin kylmäksi, koska sitten taas lämpeneminen kestää. Laitoin tietysti hätäpäissäni taas aivan liikaa puita ja lopputuloksena oli melkoisen kuuma torppa 😄
Mun ikkunasta näkyy pelkkää pimeää ja ulkona kuuluu ei-mitään. Jotain voisi kai pelottaa. Minusta tuntuu että olen tullut kotiin.
Sitten pakkasten kiristyessä tuli mieleen jo etukäteen (ennen kuin vettä ei tulisi, eh) tuskailla vesipumpun kanssa. Lämmityskaapeli päälle vai ei? Patteri päälle vai ei? Mistä minä tietäisin? Päätin että en anna kaupunkilaisuuteni masentaa minua. Oon ihan normaalilla järjellä varustettu yksilö ja opin kyllä. Toivottavasti ei vaan menisi kauheasti oppirahoja. Sori, pumppu.
En oikein osaa vieläkään tajuta että tämä on meidän.
6.2. tiistaina töppöinen täyttää 15,5v. Joskus kauan, kauan sitten, kun hän oli nuori, lupasin, että joskus sinulla vielä on omat tilukset vahdittavana. Ehdin kuin ehdinkin, ja vaikka hän on nyt jo melkoisen höpsö eikä ainakaan vahdi mitään, oma piha on oma piha. 💖
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti